Miksi nykyinen toimitusjohtajien polvi haluaa esimerkiksi yksityistää valtion omistuksia kertomalla jopa televisiossa, että siten saataisiin yritys tulospainoitteiseksi, kulujen karsimisella ja tuottojen maksimoimisella.

Olisiko mahdollista, että minun lisäkseni olisi kasvamassa muitakin, jotka painottaisivat sitä, että juuri työntekijän osinkojen määrää eli palkkaa pitäisi kasvattaa voittojen mukaan, jolloin tuo voitto saataisiin juuri jaettua työntekijöille, jotka sitä voittoa tuottaa? Johtajan vastuulla olisi juuri katsea tätä, ja antaa kaikkensa työntekijöiden edestä, vakuuttaakseen, että juuri he ovat syy, miksi firma menestyy, ja juuri he saisivat yrityksen tuoton esim. osinkoina jne, joista nyt pelkät sijoittajat nauttivat. Miksi emme arvosta työntekijää ollenkaan? Miksi työntekijän pitäisi kärsiä, jotta isot herrat saa juoda viiniä. Miksi emme ole tasavertaisia kaikki? Miksi johtajalla pitää olla niin iso palkka ja sitten palkata mahdollisimman halvalla työntekijät ja johtaa authoritäärisesti pitäen työntekijöiden suut supussa.

Juuri tähän vaikuttaisi esimekriski yksityistäminen. Johtajien olisi keskityttävä juuri tuoton tekemiseen, jolloin henkilöstöpolitiikka unohtuu ja voiton maksimoinen ottaa rahan ahneuden haltuun.

Miksi laeissa ei ole määrätty esim osakeyhtiössä sääntöjä, jos firma tuottaa suuria voittoja, on osinkoa jaetta niin työntekijöille kuin omistajille tasavertaisesti? Miksi ei ole sääntöjä kuten voiton sijoittaminen firmaan ja uusiin työntekijöihin olisi vaihtoehto osinkojen maksamiselle? Miksei laeissa ole sääntöä yhteiskuntavelvollisuudesta, eli kuin sinulla, on sinun työntekijälläkin perhe, on kaupat jotka tarvitsevat näitä perheitä?

Kuten huomtaatte, on nykyyhteiskunta täysin kuoleman syntien kourissa, ja juuri nämä synnit, joita esim raamatussa kuvataan, puhutaan jopa hyveinä tänäpäivänä.

Milloin havahdumme, ettei firmaa saa siirtää ulkomaille, jos firma tuottaa? Sen siirtäminen siksi että tuottoa tulisi lisää palkkakustannusten minimoimisella on ahneutta, jota ei tulisi sallia.

Paasausta voisi jatkaa, mutta minusta esim. osakeyhtiölaissa olisi parannettavaa, jotta ahneus saataisiin kuriin ja tasa-arvoisuutta lisättyä.